Kirjoittanut Janne Saarela, huhtikuu 2026

Johdanto

Edellisten vuosisatojen aikana esitettiin usein näkemys, että antiikin pakanamaailmassa tunnetut myyttiset kertomukset kuolevista ja ylösnousevista jumalista vaikuttivat vahvasti Uuden testamentin sanomaan ja näin erityisesti Jeesuksen ylösnousemuksen kohdalla. Tämä teksti tekee lyhyen syväsukelluksen aiheeseen. Lähteenä on Gary Habermasin uudehko teos On the Resurrection: Refutations (B&H Academic, 2024) luku 12.  Käy ilmi, että nykytutkimus on jo kauan sitten osoittanut mysteeriuskontojen vaikutukset kristinuskoon perusteettomiksi. 

Tutkimushistoriaa

1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa monet tutkijat aloivat kiinnostua uudella tavalla muista uskonnoista ja ajatussuuntauksista, joista lähdettiin hakemaan analogioita eli vastaavuuksia Jeesuksen ylösnousemukselle. Tuolloin ongelmana oli kuitenkin se, että teoriat perustuivat pitkälti spekulaatioon ja asiaa pahensi se, että monet analyysin kohteeksi asetetut tekstit ja niissä olevat ajatukset sijoitettiin virheellisesti esikristilliseen aikaan. Niinpä jo Kirsopp Lake varoitteli tutkijakollegoitaan siitä, että monet esitetyt teoriat olivat vain arvailuja. 

Gary Habermas paneutuu aiheeseen paneutumalla useimmin esillä olleisiin jumaluuksiin, joiden on väitetty kuolleen ja nousseen ylös kuolleista, näitä ovat Tammuz, Baal, Osiris & Isis, Melqart/Heracles, Adonis ja Attis. Erityisesti Habermas analysoi erityisesti kahta olennaisen tärkeää kysymystä, joita ei saa sekoittaa keskenään: 

1. Onko olemassa todisteita siitä, että ennen Uuden testamentin aikaa oli ylipäätään olemassa tunnettuja tapauksia kuolevista ja ylösnousseista jumalista (engl. dying-and-rising Gods)?
2. Onko olemassa todisteita siitä, että ne olisivat vaikuttaneet Uuden testamentin kirjoittajien näkemyksiin?

Koska tekstissä viitataan moniin tutkimuksiin, tässä luettelo aiheen merkittävimmistä tutkijoista ja heidän julkaisuistaan, joita lukija voi hyödyntää jos aihe kiinnostaa laajemmin:

• Jonathan Z. Smith. ”Dying and Rising Gods.” Teoksessa Encyclopedia of Religion (2005). (Smith kirjoitti väitöskirjan vuonna 1969, jossa hän osoitti James Frazerin tunnetun teoksen Golden Bough (1890) suuret heikkoudet.)
• Mark S. Smith. ”The Death of ’Dying and Rising Gods’ in the Biblical World: An Update, with Special Reference to Baal in the Baal Cycle.” Scandinavian Journal of the Old Testament 12 (1998). 
• John Cranger Cook. Empty Tomb, Resurrection, Apotheosis (2018).
• Tryvvge Mettinger. The Riddle of Resurrection: ’Dying and Rising God’s in the Ancient Near East (2013).
• Günter Wagner. Das Religionsgeschichtliche Problem von Römer 6, 1-11 (1962). 
• Edwin Yamauchi. Mm. artikkeli ”Did Christianity Copy Earlier Pagan Resurrection Stories?” Teoksessa Harvest Handbook of Apologetics (2018). 
• Bruce Metzger. ”Considerations of Methodology in the Study of the Mystery Religions and Early Christianity.” The Harvard Theological Review 48.1 (1955). 
• Bart Ehrman. Did Jesus Exist? (2012). 

Kuten käy ilmi, tutkijat ovat eri mieltä siitä, miten kysymykseen 1 tulisi vastata: oikeastaan vain Mettinger ja Cook vastaavat siihen myöntävästi ja muut kieltävästi. Tässä tiivistelmä eri jumaliin liittyvistä kertomuksista ja siitä, miten tutkijat näihin kertomuksiin ovat suhtautuneet:

• Tammuz (sumerialaisten Dumuzi). Ongelma tämän jumaluuden kohdalla on se, että sekä akkadialaiset että sumerilaiset tekstit päättyvät kesken; ne kertovat kyllä Tammuzin kuoleman ja katoamisen, mutta nykyisillään kertomuksissa ei ole mitään, mikä osoittaisi jumalan palanneen uudelleen eloon. Tammuzia ei joka tapauksessa koskaan juhlittu uudelleen eloon palaavana jumalana: kyseessä oli pikemminkin eräänlainen kuolema-/hautajaiskultti. Lopputulos: tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että Tammuz ei ole kuolleista nouseva jumaluus. 
• Baal. Baal on ugarilaisissa teksteissä pikemminkin myrskyjumala kuin kasvillisuuteen liittyvä jumala. Ikävä kyllä olemassaolevat tekstit ovat katkonaisia ja lopullisia tulkitoja on mahdoton antaa. Mark Smithin mukaan ugarilaiset tekstit eivät suoraan puhu missään siitä, että Baal olisi kuoleva ja jälleen ylösnouseva jumala. Myös Jonathan Smithin mukaan Baal on paremminkin ”katoava ja takaisin palaava jumala”, eikä kyse ole niinkään kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Tryvvge Mettinger on kuitenkin sitä mieltä, että ugarilaisissa teksteissä Baal todella kuolee ja hänen ruumiinsa on tietyssä paikassa ja myöhemmin Baal on jälleen elossa. Lopulta Mettinger listaa Baalin osaksi ”kuolevia ja ylösnousevia jumalia”. Myös John Cranger Cook on Mettingerin kanssa samoilla linjoilla. Lopputulos: osa tutkijoista näkee Baalin kuolleena ja ylösnousevana jumana, mutta toiset tutkijat eivät.
• Osiris ja Isis. Nämä Egyptin jumaluudet ovat ehkä kaikkein tunnetuimmat nimet, jotka yleensä liitetään kuoleviin ja ylönouseviin jumaliin. Kertomus näihin jumaluuksiin liittyen otti kuitenkin monia eri muotoja, mutta Plutarkhoksen (kuoli vuonna 129) kertomassa tiivistyksessä juoni oli suurin piirtein seuraava. Osiriksen veli Seth sai huijattua veljensä arkkuun, jonka Seth sitten laittoi ajelehtimaan Niili-jokeen ja se päätyi aina Foenikiaan saakka. Isis, joka oli sekä Osiriksen sisko että vaimo, löysi arkun ja toi sen takaisin Egyptiin. Taikuuden avulla Isis sai palautettua Osiriksen takaisin eloon. Pian Seth kuitenkin tappoi veljensä ja repi hänen ruumiinsa 14 osaan, jotka hän sitten ripotteli ympäri Egyptiä. Isis keräsi ruumiinosat, mutta hän kykeni löytämään vain 13. Hän joutuikin luomaan Orisikselle uuden sukupuolielimen, jonka avulla Isis tuli raskaaksi ja synnytti pojan nimeltä Horus, joka lopulta kosti isänsä kuoleman tappamalla Sethin. Horuksesta tuli elävien jumala, kun taas Osiris laskeutui Haadekseen ja hänestä tuli alamaailman jumala. Kertomus liikkui kuitenkin monissa eri muodoissa: joidenkin versioiden mukaan Osiris hukkui Niiliin ja toisten mukaan Isis sai siivillään Osiriksen palaamaan takaisin eloon eli joskus Isis on tarinan sankari, joskus Horus. Mark Smithin mukaan Osiris on pikemminkin hautajais-jumala kuin ylösnousemus-jumala. Jonathan Smithin mukaan Osiris oli vain myyttinen prototyyppi egyptiläisten muumiointitavoille — hänen mukaansa Osiris ei ollut mikään kuolleista palaava jumala. Jopa (melko liberaali tutkija) Helmut Koester on todennut, että Osiris kyllä kuolee ja hänestä tulee alamaailman jumala, mutta hänen ei koskaan väitetä palanneen fyysisesti eloon kuolleista. Samaa on painottanut kaikkien skeptikkojen sankari Barth Ehrman. Suurin osa tutkijoista (mukaanlukien mm. Günther Wagner ja Edwin Yamauchi) eivät pidä tätä kertomusta esimerkkinä kuolleesta ja ylösnousseesta jumalasta, mutta Cook sen sijaan listaa tämän aidoksi analogiaksi. Lopputulos: suurin osa tutkijoista ei näe kertomuksessa kuolevaa ja ylösnousevaa jumalaa, mutta muutamat näkevät. 
• Melqart/Heracles. Tätä tapausta Mettinger ja Cook pitävät hyvin varteenotettavana esimerkkinä kuolleesta ja ylösnousevasta jumalasta, mutta muut kyseenalaistavat tämän. Juutalainen historioitsija Josefus puhuu Heracleen kultista, jossa Heracles ”nousee ylös” ja datana ovat olleet myös muutamat löydetyt inskriptiot, ikonograafiset löydöt sekä yksi ruukku. Mettinger ja Cook toki myöntävät sen, että data on tulkittavissa toisellakin tavalla. Lopputulos: tätä esimerkkiä voidaan pitää kiistanalaisena. 
• Adonis. Tunnetuimman kertomuksen mukaan Adonis kuolee metsästysretkellä. Kaksi jumalatarta, Afrodite ja Persefone, riitelevät siitä, kumpi saisi pitää Adoniksen omassa vaikutuspiirissään ja he päätyivät lopulta kompromissiin: Adonis viettäisi puolet ajastaan maan päällä ja puolet alamaailmassa. Toisen version mukaan Adonis kuolee metsästysretkellä ja hänet muistettiin kukkana. Wagnerin ja Jonathan Smithin mukaan tarinoissa ei ole mitään todellista viitettä ylösnousemukseen. Itse asiassa vasta toisella vuosisadalla jKr. tulee esiin tarinoita, joissa Adonis kokee ruumiillisen henkiinpalaamisen, mutta nämä kirjoitukset saivat kuitenkin paljon vaikutteita kristinuskosta. Suurin osa tutkijoista uskoo, että varhaisissa teksteissä puhutaankin vain Adoniksen kuolemasta ja vasta myöhemmin, kristinuskon jälkeisessä ajassa, kertomuksiin tulee mukaan ruumiillinen elämään palaaminen (näin myös Bart Ehrman). Lopputulos: ruumiillinen elämäänpalaaminen tulee lähteisiin vasta kristinuskon jälkeen. 
• Attis. Tässä tapauksessa tutkijat ovat hyvin yksimielisiä siitä, ettei Attis-tarinoissa ole kyse kuolevasta ja eloon palaavasta jumaluudesta. Attis kyllä kuolee varhaisissa kertomuksissa, mutta hän ei koskaan palaa takaisin eloon. Myöhemmissä kertomuksissa Attis itse asiassa vain haavoittuu, eikä kuole lainkaan. Vasta korkeintaan 200-luvulla jKr. tarinoihin tulee kuolleista palaamis vivahde, mutta juurikin kristinuskon vaikutuksesta. Lopputulos: Attis ei toimi esimerkkinä kuolevasta ja ylösnousevasta jumalasta. 

Habermas käyttää paljon mustetta siihen, mitä tulisi datan valossa ajatella oikeana vastauksena kysymykseen 1 eli ”onko olemassa todisteita siitä, että ennen Uuden testamentin aikaa oli ylipäätään olemassa tunnettuja tapauksia kuolevista ja ylösnousseista jumalista?” Vastaus jää hieman kysymysmerkiksi, joskin tutkijoiden enemmistö on sitä mieltä, että vastaus kysymykseen on lopulta negatiivinen ja Habermas on taipuvainen ajattelemaan samalla tavalla. Lopputulemana on se, että meillä ei ole riittävästi todisteita siitä, että kuolevia ja ylösnousevia jumalia olisi tunnettu ennen ensimmäistä vuosisataa jKr. Tutkijat ovat kuitenkin jakautuneet aiheessa. Kummallista kyllä, Mettinger ja Cook ovat rajusti erimielisiä siinä, mitkä esimerkit oikeastaan toimivat parhaina esimerkkeinä kuolleista ja ylösnousevista jumalista, joka tietysti herättää hankalia kysymyksiä…

Mitä tulee toiseen kysymykseen eli ”onko olemassa todisteita siitä, että ne olisivat vaikuttaneet Uuden testamentin kirjoittajien näkemyksiin?”, niin jopa ne tutkijat, jotka vastaavat ensimmäiseen kysymykseen positiivisesti (eli Mettinger ja Cook) vastaavat tähän kysymykseen selvän negatiivisesti. Nykyään siis vain ani harva tutkija — puhumme me sitten ateisteista, agnostikoista, skeptikoista, liberaaleista tai konservatiiveista — uskoo, että tällainen pakanallinen vaikutus voisi selittää varhaiskristittyjen näkemyksiä Jeesuksen jumaluudesta, kuolemasta ja ylösnousemusilmestyksistä (s. 525, 551). 

Habermas esittää 12-kohtaisen argumentin sen puolesta, että vastaus kysymykseen 2 on negatiivinen. Tiivistän niistä kuitenkin vain kahdeksan:

1. Näiden pakanallisten kertomusten ja Jeesuksen elämän välillä on valtava eroavuus, koska pakanakertomukset ovat myyttejä fiktiivisistä olennoista, kun taas Jeesus on historiallinen henkilö, joka oli elänyt ja kuollut ristillä vieläpä aivan hiljattain, ei jossain kaukana historiassa tai edes myyttisessä menneisyydessä! Jopa Plutarkhos varoitti lukijoitaan siitä, että me emme voi sekoittaa myyttejä historiallisiin tosiasioihin.
2. On olemassa erittäin paljon hyvää ja varhaista historiallista dataa Jeesuksen pääasialliseen toimintaan liittyen, kuten siihen, että hän julisti Jumalan valtakunnan saapumista, piti itseään sekä Ihmisen Poikana että Jumalan Poikana, ja siihen, että hän paransi sairaita ja ajoi ulos demoneja. Myös tyhjä hauta lepää erittäin vankan historiallisen datan päällä kuten myös Jeesuksen ylösnousemusilmestykset.
3. On sanomattakin selvää, että samankaltaista historiallista dataa (kuin kohdassa 2) ei ole lainkaan olemassa myyttisten jumalien kohdalla. Historialliset läheet pakanajumaluuksien ja Jeesuksen välillä ovat valovuosien päässä toisistaan. 
4. Uuden testamentin dokumentit osoittavat kiistattomasti, että syy opetuslasten ylösnousemususkoon on siinä, mitä he näkivät, eikä tästä asiasta ole erimielisyyttä konservatiivien ja liberaalien välillä. Opetuslasten uskon alkamisen mekanismina ei siis toiminut kertomusten kopioiminen, vaan jotain, mitä he uskoivat nähneensä.
5. Analogiset kertomukset eivät vielä todista kasuaalista syy-seuraus-yhteyttä. Jopa merkittävimmät saksalaiset liberaaliteologit, kuten Wilhelm Bousset (1865-1920) ja Otto Pfleiderer (1839-1908), ymmärsivät tämän asian: vaikka he uskoivat, että tällaisia kertomuksia oli olemassa ennen Jeesusta, he eivät kuitenkaan uskoneet niiden selittävän opetuslasten ylösnousemususkoa. Näin ollen jopa nämä vanhan uskontohistoria-koulukunnan edustajat — liberaalit saksalaistutkijat — olivat varovaisia siinä, kuinka paljon pakanamyytit vaikuttivat kristinuskon alkuvaiheessa.
6. Jeesuksen omat opetukset ja toiminta oli itse asiassa melko uniikkia ja hänen teologiset ja eettiset opetukset perustuivat nimenomaisesti Vanhaan testamenttiin (eivät mihinkään pakanallisiin lähteisiin). Wagner on painottanut sitä, miten erilaisia Uuden testamentin teologiset konseptit ovat suhteessa väitettyihin mysteeriuskontoihin. Tässä kuusi esimerkkiä: (1) Paavalin käyttämät sanat eivät heijasta lainkaan mysteeriuskonnoissa käytettyä kieltä (näin myös Metzger), (2) ne muutamat sanat, jotka ovat samoja Paavalilla ja mysteeriuskonnoilla löytyvät myös juutalaisuudesta, (3) Uuden testamentin painotus Jeesuksen kuolemasta uhrikuolemana, joka sovitti ihmiskunnan synnit, on ainutlaatuinen, eikä sillä ole vastinetta pakanallisissa lähteissä ”kuoleviin ja ylösnouseviin jumaliin” liittyen, (4) Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus olivat kertakaikkinen tapahtuma, joka tapahtui vain kerran, ei toistamiseen (kuten Heprealaiskirje painottaa), (5) Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus ovat pelastustapahtumia, toisin kuin pakanallisissa kertomuksissa, joissa jumalat kuolevat mm. onnettomuuksiin ja (6) kristilliset tavat, kuten kaste, ankkuroituvat suoraan todellisiin historiallisiin tapahtumiin liittyen Jeesukseen.
7. Nykyään ymmärretään varsin hyvin, että teologinen tausta ylösnousemus-ajattelulle löytyy pikemminkin juutalaisuudesta kuin pakanuudesta (näin mm. N. T. Wright teoksessaan The Resurrection of the Son of God [2003]).
8. Radikaali eroavuus kristinuskon ja mysteeriuskontojen välillä on niiden aikakäsitys. Monissa pakanallisissa juhlissa juhlittiin luonnon kiertokulkuun liittyen ”kuolevaa ja ylösnousevaa” jumaluutta, mutta prosessi oli nimenomaan syklinen eli jatkuva. Toisin kuin Jeesuksen kertakaikkinen ylösnousemus, mysteeriuskonnoissa ajatus oli sidottu kiinni luonnon kiertokulkuun, jossa kasvillisuus kuolee ja herää uudelleen eloon. Populaarissa ajattelussa tämä nähtiin kestävän ikuisesti, eikä se johtanut mihinkään. 

Tiiviistys

Lopputulemana voidaan todeta, että onpa kyse agnostikko-, skeptikko-, liberaali-, tai konservatiivitutkijoista, nykyään on vaikea löytää tutkijoita, jotka väittäisivät, että antiikin mysteeriuskonnot olisivat vaikuttaneet Uuden testamentin dokumentteihin varsinkin Jeesuksen ylösnousemuksen osalta. (Jopa Robert Price, jolla on muuten hyvin erikoisia painotuksia, hylkää tällaisen näkemyksen!) 

Erilaisia painotuksia on kuitenkin olemassa. Merkittävä määrä tutkijoita, kuten Jonathan Z. Smith, Mark S. Smith, Bruce Metzger, Günter Wagner, Bart Ehrman, Helmut Koester, Edwin Yamauchi ja Ronald Nash, on sitä mieltä, ettei koko konseptia kuolleista ja ylösnousseista jumalista ollut ylipäätään olemassa ennen kristinuskon syntyä. Sitten on tutkijoita kuten Craig Keener ja Mircea Eliade, jotka ovat sitä mieltä, että joitain tällaisia myyttejä oli olemassa ennen kristinuskon syntyä, mutta mikään niistä ei ole todellinen paralleeli historian Jeesukselle. Mettinger ja Cook ovat tunnetuimmat asiantuntijat, joiden mukaan ennen kristinuskoa oli olemassa useampiakin tällaisia myyttejä, mutta kumpikaan heistä ei usko siihen, että ne olisivat millään lailla vaikuttaneet Uuden testamentin ylösnousemus-ajatteluun. Mettingerä lainatakseni:

Sikäli kuin tiedän, ei ole mitään ilmeistä näyttöä siitä, että Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus olisi mytologinen keksintö, joka ammentaisi ympäröivän maailman kuolevien ja ylösnousevien jumalten myytteistä ja rituaaleista. – – Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus säilyttävät ainutlaatuisen luonteensa uskontojen historiassa. — Riddle of Resurrection, 221. 

Aiheesta muualla

Michael Liconan puolituntinen luento on suositeltavaa katsottavaa. 

Juuri suomennettu kirja Keksitty Jeesus (Opko, 2026) käsittelee kattavasti tätä aihetta kirjan osassa 5.