By Janne Saarela, kesäkuu 2025

Helvetti on olennainen kristinuskoon kuuluva oppi. Sen merkityksestä kuitenkin kiistellään edelleen, eikä ainoastaan seurakuntalaisten keskuudessa, vaan aivan kärkipään teologien keskuudessa. Tämä teksti esittelee tätä aihetta lyhyen kirja-esittelyn avulla. 

Zondervanin julkaisemassa Counterpoints-kirjasarjassa on julkaistu useita Views-kirjoja erinäisistä teologisista aiheista. Sarjan tarkoitus on tuoda samojen kansien sisälle useita erilaisia näkemyksiä siten, että kirjoittajat pääsevät myös kommentoimaan toistensa tuotoksia. Vuonna 2016 sarjassa julkaistiin uusi painos helvetistä (aiempi, jossa oli mukana eri kirjoittajat, oli vuodelta 1992). Tässä Preston Sprinklen editoimassa kirjassa on mukana neljä tutkijaa, jotka kaikki avaavat oman näkemyksensä liittyen helvettiin — siihen klassiseen aiheeseen, johon uskovat joutuvat aika ajoin kyselijöille vastaamaan. Tämän tekstin tarkoitus onkin tuoda pikainen katsaus siihen, (a) millaisia näkemyksiä helvetistä on olemassa, (b) millä tavoin niitä on perusteltu ja (c) miten niitä on kritisoitu. Tässä kohden on kuitenkin hyvä todeta, että kaikki kirjan neljä kirjoittajaa uskovat helvetin olemassaoloon ja he ovat kaikki evankelikaalikristittyjä, jotka suhtautuvat Raamattuun Jumalan sanana. Helvetti on siis olemassa, mutta tähän heidän samanmielisyytensä sitten loppuukin. 

Aloitetaan tiivistämällä lyhyesti kunkin kirjoittajan näkökulma:

• Denny Burk edustaa traditionaalista helvetti-näkemystä, jonka mukaan ei-uskovat joutuvat helvettiin, jossa he kokevat ikuista ja tietoista tuskaa.  
• John Stackhouse Jr. edustaa annihilationismiksi tai ehdolliseksi kuolemattomuudeksi kutsuttua näkemystä. Sen mukaan ei-uskovat tuomitaan helvettiin, mutta tämä kokemus ei ole ikuinen, koska jossain kohden — riippuen rangaistuksen laadusta — ihminen tuhoutuu lopullisesti. 
• Robin Parry edustaa universalismia. Näkemyksen mukaan ei-uskovat joutuvat kyllä helvettiin viimeisen tuomion jälkeen, mutta lopulta kaikki kuitenkin pelastuvat; kuolema ei tarkoita valinnanvapauden ja parannuksentekemisen päättymistä. Näkemyksen mukaan kaikki kuitenkin pelastuvat Jeesuksen ristinkuoleman vuoksi, joten näkemys ei tarkoita mitään pakanallista pluralismia, jonka mukaan ”eri uskonnot johtavat kaikki samaan päämäärään”.  
• Jerry Walls uskoo traditionaaliseen helvetti-näkemykseen, mutta hän poikkeaa siitä edustamallaan kiirastuli-näkemyksellä (joka on yleensä esiintynyt vain katolisen kirkon teologiassa). Näkemyksen mukaan uskovat kulkevat kuolemansa jälkeen eräänlaisen kiirastulen läpi, joka toimii heidän kohdallaan pyhityksen (sanctification) loppuunsaattamisena. 

Kirjan lopusta löytyy Sprinklen kirjoittama tiivistelmäluku, jossa analysoidaan kunkin näkemyksen plussat ja miinukset. Käyn nyt lyhyesti läpi nämä neljä näkemystä ja esitän niistä useita huomioita perustuen lähinnä Sprinklen huomioihin. 

1 — Denny Burk: traditionaalinen näkemys

Burkin artikkeli on käytännössä raamatunpaikkarullaus. Hän esittelee (Robert Petersoniin vedoten) kymmenen raamatunkohtaa, jotka opettavat hänen mukaansa traditionaalista helvetti-näkemystä: Jes. 66:22-24; Dan. 12:2-3; Matt. 18:6-9; 25:31-46; Mark. 9:42-48; 2. Tess. 1:6-10; Juud. 7, 13; Ilm. 14:9-11; 20:10, 14-15. Burken tulkinnan mukaan jokainen kohta opettaa (a) lopullista eroa Jumalasta, (b) päättymätöntä kokemusta ja (c) rangaistusta (retribution). Burkin mukaan kadotettujen kohtalo on ikuinen myös kokemuksen tasolla, koska heidän syntinsä tapahtuu iankaikkista Jumalaa vastaan. 

Sprinklen arvion mukaan raamatunkohdat ovat vakuuttavia esimerkkejä kohdista (a) ja (c), mutta hän ei ole vakuuttunut siitä, että ne opettaisivat kohdan (b) mukaisesti päättymätöntä kokemusta. Katsotaanpa hieman tarkemmin Burkin ensimmäistä esimerkkiä eli Jesajan kirjan jakeita 66:22-24, joihin Jeesuskin evankeliumeissa selvästi viittaa:

22. Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. 23. Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. 24. Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu. Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.

Kyseisessä tekstissä kuvataan ruumiskasaa Jerusalemin eteläpuolella sijaitsevassa Hinnomin laaksossa (vrt. Jer. 7:32-8:3). Paikalla oli julma menneisyys, koska Ahas ja Manasse olivat polttaneet siellä ihmisuhreja epäjumala Molokille (2. Kun. 16:3; 21:6). Burk lukee tekstiä niin, että jumalattomille on annettu ylösnousemusruumis ja heidän tuskansa kestää ikuisesti, koska teksti painottaa matoja, jotka eivät kuole ja tulta, joka ei sammu (s. 23-24). Stackhouse (s. 46) kuitenkin vastustaa tätä tulkintaa huomauttaen, että teksti puhuu nimenomaan jumalattomien ruumiista, eli he ovat kuolleet! (Todettakoot, että tätä huomiota tukee se, että Juditin kirjassa [16:17] viitataan tähän Jesajan tekstiin ja tältä osin tekstiä muokataan niin, että kyseessä on selvästi elossa olevat ihmiset. Juditin kirja — ei Jesaja — opettaa ikuista kärsimystä.) Tekstiä pitäisi siis lukea siten, että madot ja tuli painottavat Jumalan ikuista vihaa. Myös Sprinkle (s. 192-193) haastaa Burkin tulkinnan toteamalla, ettei Jesajan teksti ole lainkaan näin selvä: se ei todellisuudessa puhu mitään siitä, että jumalattomat kokevat tietoisesti ikuista tuskaa. Hän myös listaa esimerkkejä ”päättymättömästä tulesta” (Hes. 20:47-48; Jer. 17:27; Aam. 5:6) ja osoittaa, että pointti on pikemminkin sanoa, että Jumalan tuli kykenee tekemään sen tehtävän, jota se on tekemässä.

Samantapaista eksegeettistä painia voidaan käydä muidenkin esimerkkien kanssa. Esimerkiksi Burkin yksi avainjae on Juudaksen kirjeen jae 7, jossa Sodoman ja Gomorran ”saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka muistuttaa ikuisesta tulesta”, mutta jos se luetaan rinnakkaiskohtansa kanssa eli sen rinnalle laitetaan 2. Pietarin kirjeen jae 2:6, jonka mukaan ”Jumala tuomitsi Sodoman ja Gomorran kaupungit polttamalla ne poroksi ja antoi näin varoittavan esimerkin vastaisten aikojen jumalattomille”, painotus näyttäisikin olevan melko annihilationistinen: kyseessä on tuho. 

Mitä tulee Jeesuksen sanoihin Matteuksen evankeliumin jakeessa 25:46, jossa erotellaan lampaat ja vuohet (”ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään”), keissi traditionaalisen näkemyksen puolesta näyttää melko vahvalta. On kuitenkin mahdollista, että jakeessa kahdesti käytettyä kreikan sanaa αἰώνιος/aiōnios (”iankaikkiseen…”) ei tule lukea siten, että rangaistus kestää ikuisesti, vaan siten, että painotus on rangaistuksen lopputulemassa: se on luonteeltaan ikuinen eli peruuttamaton. Näin me esimerkiksi luemme Heprealaiskirjeen jakeen 9:12, jossa todetaan, miten Jeesus on saanut aikaan ikuisen lunastuksen (tässä käytetään samaa αἰώνιος/aiōnios-sanaa): Jeesus ei siis suorita lunastusta ikuisesti, vaan lunastuksen seuraukset ovat ikuiset. Näin ollen debattia käydään edelleen olennaisten sanojen tulkinnassa. 

Traditionaalista näkemystä vastaan voidaan esittää myös yksi filosofinen kritiikki. Kaikki muut kirjoittajat (Parry, s. 53, Walls, s. 56 ja Stackhouse, s. 79) nostavat nimittäin esiin väitteen, jonka mukaan rajallinen ihminen ei voi koskaan saada aikaan rajatonta pahaa, joten rajattoman rangaistuksen antaminen ”ampuu yli” — ikuisen rangaistuksen antaminen rajallisista synneistä on epäoikeudenmukaista. Tähän traditionaalisen kannan puolustajat voivat kuitenkin sanoa, että koska ihminen jatkaa helvetissä kapinaansa Jumalaa vastaan ikuisesti, hänen syntinsä on myös ikuinen. Jätän tämän asian pohtimisen lukijalle.

2 — John Stackhouse: Annihilationismi

John Stackhouse määrittelee edustamansa kannan termillä ”terminal punishment”, joka voitaisiin kääntää kuolemaanjohtavana rangaistuksena. Ne ihmiset, jotka eivät ole Kristuksen sovitustyön alla, joutuvat suorittamaan oman sovituksensa (atonement) helvetissä kärsimyksen ja kuoleman kautta. Koska helvetti on yhtä kuin ero Jumalasta, eikä ihminen ole ikuisuusolento, hän ei voi itsessään elää iankaikkisesti, joten lopulta hän kuolee pois ja katoaa (ihmisen kuolevaisuudesta ks. 1. Moos. 3:22-23; Ilm. 22:2; 1. Tim. 6:16). Tämä on huomionarvoinen kohta, koska (kuten Sprinkle s. 196 huomauttaa), kaikki muut kirjoittajat olettavat ihmisen elävän ikuisesti, tavalla tai toisella. Kysymys siis kuuluu: miten ja millä perusteella ei-uskovat voivat elää ikuisesti? Erityisesti Burk painottaa ei-uskovien ruumiillista olotilaa, jonka he saavat helvetissä (mm. s. 87), mutta jää jokseenkin avoimeksi, miten heidän kehonsa voivat olla kuolemattomia, koska ainakin uskovien ylösnousemusruumiit muuttuvat kuolemattomiksi ainoastaan Pyhän Hengen toiminnan seurauksena (ks. 1. Kor. 15). 

Lisäksi Stackhouse vetoaa erityisesti Edward Fudgen kirjaan The Fire That Consumes (1. painos 1982), jossa on argumentoitu pitkästi sen puolesta, että Raamattu kuvaa ei-uskovien lopullista tilaa nimenomaan päätöksenä, katoamisena ja/tai tuhona. Burk (s. 86) kuitenkin väittää, että Robert Peterson on haastanut Fudgen argumentaation ja osoittanut sen vääräksi (viittaus kirjaan Two Views of Hell: A Biblical & Theological Dialogue). Lisäksi Stackhouse argumentoi, että yllämainittua αἰώνιος-sanaa tulisi tulkita oikein. Se, että rangaistusta kuvataan ”ikuisena rangaistuksena”, ei automaattisesti tarkoita, että ihminen kokee sen ikuisesti; tämä voidaan aivan yhtä hyvin tulkita siten, että kyseessä on tapahtuman lopullinen seuraus. 

3 — Robin Parry: Universalismi

Universalismissa on kyse siitä, että lopulta kaikki ihmiset pelastuvat ja tämä tapahtuu Parryn mukaan Kristuksen sovitustyön kautta (eli kukaan ei pelastu irrallaan Kristuksesta). Tuomio tulee ja osa joutuu tuomittavaksi helvettiin, mutta tämä ei kestä ikuisesti, koska ihmiset muuttavat lopulta mielensä ja kääntyvät (s. 101) ja tämä tapahtuu ihmisen vapaan tahdon mukaisesti (s. 124-127). 

Näkemys on saanut yhä enemmän jalansijaa viime aikoina eri julkaisujen kautta. Vaikka oppi kuulostaa monien nykykristittyjen korviin oudolta, Parry listaa heti artikkelinsa alussa melkoisen kasan kirkkoisiä, jotka opettivat tätä näkemystä. Hänen tarkoituksensa on osoittaa, että vaikka oppi saattaa kuulostaa kovin oudolta monen uskovan korvaan nykyään, sillä on aina ollut oma kannattajakuntansa. Parryn mukaan Jumala ei voi voittaa, elleivät kaikki ihmiset lopulta pelastu. Yksikin pelastumaton tarkoittaisi Jumalan häviötä — suuren joukon pelastumattomuus vielä enemmän! Parry hakee tukea näkemykselleen useista raamatunkohdista, joissa painottuu ”kaikki ihmiset”: esimerkkinä vaikkapa Room. 5:18; Fil. 2:9-11 ja Ef. 1:9-10. Mutta voiko kuoleman jälkeen kukaan enää muuttaa mieltään? Parryn mukaan Raamattu ei suoraan opeta asiasta. Hänen mukaansa Heprealaiskirjeen tunnettu jae 9:27 (”jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle”) ei hänen mukaansa liity asiaan, joskaan Burk (s. 132) ei vakuutu tällaisesta tulkinnasta. Mielestäni tulisi myös ottaa huomioon jae 9:28: ”Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat”. Jae näyttäisi siis sanovan, että Kristus on kuollut kaikkien puolesta, mutta pelastus aktualisoituu ainoastaan niiden kohdalla ”jotka häntä odottavat”. 

Sprinken mukaan (s. 198) Parry ei kykene haastamaan annihilationistista tulkintaa tukevia raamatunkohtia. Hankalin data universalismia vastaan näyttääkin olevan se, että erityisesti Uuden testamentin teksteissä painottuu vahvasti Jumalan peruuttamaton tuomio jumalattomia kohtaan (ks. esim. Matt. 3:12; 7:19; 13:40, 48; 15:13; Joh. 15:6). Lisäksi näkemys pakottaa lukemaan joitain jakeita täysin päinvastaisella tavalla. Kun 2. Pietarin kirjeen jakeessa 2:6 todetaan, miten Sodoman ja Gomorran tulikohtalo osoittaa, mikä tulee olemaan jumalattomien kohtalo, universalismin kannattaja joutuu lukemaan jakeen toisin päin: Sodoman ja Gomorran kohtalo ei ole osoitus siitä, mikä jumalattomia odottaa. Myös Jeesuksen vertaus ”Ahtaasta ovesta”, joka suljetaan tietyn ajan päätteeksi lopullisesti on vaikea lukea universalistisesti (Luuk. 13:22-30). 

Universalistille (ks. erit. s. 127) näyttää jäävän vielä yksi hankala kysymys jäljelle: jos yksikin pelastumaton ihminen rikkoo sen periaatteen, että Jumala tulee olemaan kaikki kaikessa (1. Kor. 15:28), entä sitten Saatana ja hänen enkelijoukkonsa? Näin ollen Burk (s. 130) huomauttaakin, että Parryn näkökanta ontuu, koska hän ei nähtävästi usko Saatanan pelastumiseen. Mutta eikö saman logiikan mukaisesti yhdenkin luodun olennon pelastumattomuus pilaa Jumalan voiman ja suuruuden..? 

4 — Jerry Walls: Uskovien kiirastuli

Walls esittelee protestanttina ehkäpä hieman kummallista näkemystä, koska kiirastuli-oppi on historiassa esiintynyt aina katolisessa perinteessä. Se oli kuuman debatin aiheena uskonpuhdistuksen aikana, kun sekä Luther että Calvin hylkäsivät sen epäraamatullisena. Walls kuitenkin selventää asiaa huomauttamalla, että kiirastuli-oppiin on liitetty historiassa kaksi erilaista painotusta, jotka voidaan tiivistää sanoilla sanctification (pyhitys) ja satisfaction (hyvittäminen). Siinä kun pyhityksessä (sanctification) on kyse moraalisesta ja hengellisestä kasvusta, hyvittämisessä (satisfaction) on kyse rangaistuksen kärsimisestä, jotta se voitaisiin hyvittää. Kun uskonpuhdistajat hylkäsivät tiukkasanaisesti kiirastuli-opin, he vastustivat nimenomaan sen hyvittämis-muotoa, jota he pitivät Kristuksen ristintyön alentamisena. Wallsin painotus on kuitenkin nimenomaan pyhittyminen, joka ei sinänsä ole ongelma protestanttiselle teologialle laajemmin. Pähkinänkuoressa kiirastuli-opin tarkoitus on vastata siihen kysymykseen, miten uskova voi olla kuolemansa jälkeen heti pyhitetty, valmis taivaalliseen olotilaan (s. 146).

Todettakoot, että lukija saattaa hieman ihmetellä sitä, että tämä luku on ylipäätään kirjassa, jonka aiheena on helvetti. Wallsin kuvauksella kiirastulesta ei nimittäin ole käytännössä mitään suoranaista linkkiä helvetin kanssa, koska kiirastuli koskee ainoastaan pelastettuja; kiirastulesta avautuu ovi ainostaan taivaaseen, ei helvettiin. (Itse asiassa Stackhouse nostaa tämän pointin lyhyesti esiin s. 179.) Koska Walls itsekin kirjoittaa, miten ”purgatory has been understood traditionally as a temporary abode or stage on the way to heaven” (s. 146), koko luvun otsikko ”Hell and Purgatory” on mielestäni harhaanjohtava. 

Muut kirjoittajat näkevät näkemyksessä monia ongelmia. Ensinnäkin Walls itsekin myöntää (s. 152), ettei Raamattu suoraan opeta aiheesta, vaan se tulee ikään kuin päätellä laajemmasta datasta (samaan tapaan kuin me päättelemme Saatanan olevan langennut enkeli, ei siksi, että mikään teksti suoraan sanoisi näin [Jes. 14 ja Hes. 28 eivät oikeasti liity aiheeseen], vaan siksi, että se on ainoa vaihtoehto laajempien teologisten totuuksien sisällä). Walls viittaa toki lyhyesti 1. Korinttilaiskirjeen jakeisiin 3:11-15, mutta tämä tekstijakso ei käsittele tätä aihetta, itse asiassa se ei edes käsittele yksilöuskovien tekoja sinänsä (ks. vaikkapa Gordon Feen ja Richard Haysin kommentaarit kirjeestä). Sprinkleä (s. 203) ihmetyttää se, että näinkin olennainen asia jätettäisiin päätelmien, ei suorien tekstien varaan. 

Suurin ongelma näkemyksessä on kuitenkin juuri se, minkä muut kirjoittajat nostavat esiin omassa kritiikissään (Burk, s. 177, Parry, s. 184-185, Sprinkle, s. 203-204). Uuden testamentin mukaan Jumala nimittäin täydellistää kansansa silmänräpäyksessä, heti Kristuksen paluun hetkellä:

Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. (1. Kor. 15:51-52)

Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. (1. Joh. 3:2)

Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi. (Fil. 3:20-21) 

Kiirastuli-oppi ei saa kirjassa juurikaan tukea ja voisin veikata, ettei se tule olemaan kovinkaan vakavastiotettava vaihtoehto ainakaan lähitulevaisuudessa evankelikaalisten kristittyjen keskuudessa. 

Voit tilata kirjan luettavaksesi täältä.