Arvio Lawrence Kraussin kirjasta Universumi tyhjyydestä

Kirjoittanut Janne Saarela, lokakuu 2024

Johdanto

Kun ensimmäisen kerran kuulin Lawrence Kraussin kirjasta A Universe from Nothing (2012), joka on suomennettu vuonna 2013 otsikolla Universumi tyhjyydestä. Miksi maailmassa on jotain tyhjyyden sijasta, ajattelin ensitöikseni, että tässä on nyt uuateistien vastaus William Lane Craigin Kalam-argumenttiin. Tästä on kuitenkin vuosia ja vasta aivan viime päivinä päätin lainata kirjan kirjastosta ja lukea sen. (Tämä sopi siihen, että valmistelin pitkää luentoa juurikin Kalam-argumentista). Huomasin heti, että Craigia ei mainita missään ja kyseessä on pikemminkin yleisesitys siitä, miten Jumala on täysin tarpeeton hypoteesi universumin olemassaololle (tai millekään muullekaan).

En ole täysin tietoinen siitä, millä tavalla Krauss on ajan kanssa lyöttäytynyt yhteen tunnettujen uusateistien kanssa, mutta heti kirjan alkusivuilta käy selvästi ilmi, miten suuresti Krauss fanittaa Christopher Hitchensiä ja Richard Dawkinsia. Ensin mainitun piti kirjoittaa kirjaan esipuhe, joka jäi ikävä kyllä tekemättä, koska Hitchens kuoli (2011) vähän ennen kirjan valmistumista. Dawkins taas oli lupautunut kirjoittamaan kirjan loppusanat, jotka on kuitenkin syystä tai toisesta jätetty kääntämättä kirjan suomennokseen.

Kirjan yleisarvio: tietorikas, vaikea ja hämmentävä

Yleisarvioni tästä kirjasta voidaan tiivistää kolmeen sanaan: tietorikas, vaikea ja hämmentävä. 

Sana ”tietorikas” siksi, että kirjan sivuilla on paljon hyödyllistä informaatiota liittyen tieteen kehitykseen viimeisen sadan vuoden aikana. Krauss tiivistää taitavasti olennaisia läpimurtoja, joita universumin synnyn ja kehityksen kuvaamiseksi on tehty. Erityisen tarmokkaasti Krauss puolustaa ajatusta universumimme alkupisteestä, joka on tietenkin Kalam-argumentin toinen premissi (”Maailmankaikkeus on saanut alkunsa”). 

Sana ”vaikea” siksi, että kirjaa on monin paikoin hyvin vaikea ymmärtää ilman alan koulutusta. Veikkaankin, että ehdoton enemmistö kirjan ostaneista henkilöistä ovat varmasti kiinnostuneita aiheesta, mutta he eivät vain pysy Kraussin kyydissä. Käsiteltävät asiat ovat ikävä kyllä niin hankalia, että lukijan täytyy vain jatkaa matkaa, vaikkei kaikkea tajuakaan. Tämä ei tietenkään ole Kraussin vika, vaan syy piilee aiheen luonteessa: se on vaikeaa! 

Haluan kuitenkin tässä tekstissä keskittyä nimenomaan kolmanteen sanaan, joka on ”hämmentävä”. Väittäisin olevani oikeassa jos veikkaisin, että henkilö, joka näkee kirjan otsikon — Universumi tyhjyydestä — luulee nyt saavansa tieteellisen selityksen sille, miten universumi voi sittenkin syntyä tyhjästä, ilman mitään syytä, vaikka tämä kuulostaakin intuitiivisesti hyvin epäuskottavalta. (Kalam-argumentin premissi 1:n mukaan ”kaikella, mikä on saanut alkunsa, on alkusyy”.) Kaikkein hämmentävin osuus kirjassa liittyykin juuri kirjan otsikkoon, tyhjyyteen. Krauss nimittäin antaa sanalle niin monia erilaisia määritelmiä, että lukijan on hyvin vaikea seurata hänen ajatuksenkulkuaan. Krauss esimerkiksi toteaa, että vaikka arkijärki sanookin meille, ettei tyhjästä synny mitään, tämä ei pidäkään enää paikkansa, jos vain ”otamme painovoiman ja kvanttimekaniikan dynamiikan mukaan, havaitsemme että terve järki ei ole enää totta” (s. 196). Kraussin mukaan tässä on ”tieteen kauneus”, mutta minun mielestäni tässä ei ole mitään muuta kuin sekavaa kielipeliä. Sivulla 200 taas todetaan, miten ”tyhjyys tuottaa aina jotakin”, mutta nytkin kyse on jo olemassaolevasta kvanttimaailmasta, ei todellisesta tyhjyydestä, ”ei-mitään”. (Yksi hämmentävä asia kirjassa oli se, miten Krauss toistelee loppuunkulunutta ajatusta siitä, että ”jos Jumala olisi olemassa, niin kuka sitten loi Jumalan?” (ks. s. 10, 223), heitto, jota on käsitelty muualla tällä sivustolla.)

Jotta lukija voisi huomata, etten ole aivan yksin näissä huomioissa, päätin kerätä yhteen hieman suuremman kasan minua kovempien kaverien arvioita Kraussin kirjasta. Kyseisiä arvioita lukiessani paljastui varsin nopeasti, että juuri tähän tyhjyys-sanaan liittyvät määrittelyongelmat ovat aiheuttaneet monissa tutkijoissa melkoista hämmennystä. Annan seuraavaksi esimerkkejä olennaisimmista kritiikeistä.

Suomalainen tutkija Olli-Pekka Vainio huomauttaa Kalam-argumenttia käsittelevässä artikkelissaan, miten Krauss määrittelee tyhjyyden melko ovelasti:

Yksi tapa on määritellä ”ei-mitään” siten, että se synnyttää luonnostaan jotakin. Näin tekee esimerkiksi Lawrence Krauss kirjassaan Universumi tyhjyydestä. Krauss määrittelee tyhjyyden kvanttityhjiöksi, joka kykenee tuottamaan jotakin ilman selvästi havaittavaa syytä. Kvanttityhjiö ei kuitenkaan ole ei-mitään, vaan erittäin monimutkainen (periaatteessa) fysikaalisesti analysoitavissa oleva tila. Näin ollen Kraussin käsittelemä fyysinen prosessi ei viittaa samaan asiaan kuin filosofinen tyhjyyden käsite. (Vainio 2017, 441.)

Tähtitieteilijä Petri Väisäsen mukaan (2015) Kraussin kirjan tiedepuoli on kaikella tavalla kunnossa, mutta samaa ei voi sanoa Kraussin filosofiasta:

Pystyykö Krauss vakuuttavasti esittämään että maailmankaikkeus voidaan täysin selittää ilman ulkoisia syitä? En ole filosofi enkä teologi, en edes nojatuoli-sellainen, mutta oma tuntumani silti on että ei onnistu.

Sitten Väisänen kiinnittää huomiota aivan samaan asiaan kuin muutkin tässä tekstissä lainatut kriitikot:

Se ”tyhjä” ja ”ei-mitään” josta Krauss puhuu ei ole lainkaan sitä. Kaikki mistä hän kirjoittaa on edelleen ”jotakin”. Eli Kraussin koko kirja ei tuo kysymystä siitä miksi multiversumeita tai täydellisen tyhjiön kvanttifluktuaatioita ylipäänsä on olemassa yhtään lähemmäksi ratkaisua. Eikä se voikaan. Miten me voisimme edes periaatteessa fysiikan avulla sanoa koko fyysisen maailman ulkopuolella olevan todellisuuden olemassaolosta tai olemattomuudesta yhtään mitään puoleen tai toiseen?

William Lane Craig, joka on debatoinut Kraussin kanssa useammasta eri aiheesta, tarttuu samaan asiaan 3-osaisessa podcasthaastattelussa, jossa käsitellään Kraussin pääväitteitä. Craig toteaa mm. seuraavasti:

He [Krauss] is using the word ”nothing” in a nonstandard way to actually refer to something that exists, so that it’s not true on his view that the universe did not come from anything. 

…And what he winds up doing is not using the word ”nothing” as a term of universal negation to mean not anything, he just uses the word ”nothing” as a label for different physical states of affairs, like the quantum vacuum, which is empty space filled with vacuum energy, which is clearly not nothing as any philosopher would tell you. It is something. It has properties. It is a physical reality. (Jaksossa 1.)

Dr. Krauss is redefining the terms. (Jaksossa 2.)

Sen lisäksi, että Krauss uudelleenmäärittelee termejä, hänen kirjansa pääargumentti ei yksinkertaisesti onnistu:

…The project of the whole book, to explain why there is something rather than nothing, is really a failure. All he does is explain why our form of the universe exists rather than a quantum vacuum state which is its earlier condition. But he doesn’t explain why that quantum vacuum state exists or why there is anything rather than nothing. (Jaksossa 3.)

Samantapaista kritiikkiä Kraussille antaa Kirk Durston (2016). Hänen mukaansa Krauss epäonnistuu pahasti siinä, mitä monet ateistit luulevat hänen saavuttaneen:

Obviously (at least to a physicist) none of these things qualify as “absolutely nothing at all.” Yet this is precisely what is needed if Krauss’s argument is to deliver what many atheists think it promises.

Ehkä raskainta kritiikkiä Kraussin kirjaa kohtaan on antanut Columbien yliopiston fysiikan filosofian professorina toimiva David Albert, joka kirjoitti kirjasta erittäin kriittisen arvion New York Timesiin (2012). Mitä tulee nothing-sanan määrittelemiseen, niin Albertin mukaan ”Krauss is dead wrong and his religious and philosophical critics are absolutely right”. Netistä löytyvä arvio on kokonaisuudessaan lukemisen arvoinen. 

Tieteestä paljon julkaissut Rope Kojonen tiivistää ongelmaa melko selkeäsanaisesti eräässä Areiopagi-verkkolehden artikkelissa (2023):

Kvanttikentät, avaruuden ja luonnonlait sisältävä alkutila ei kuitenkaan vastaa sitä, mitä filosofisesti tarkoittaa ”ei mitään”, kuten fysiikan filosofi David Albert argumentoi. Myös kosmologi George Ellis huomauttaa, etteivät tämäntyyppiset selitykset voi todella ratkaista kosmoksen alun ongelmaa, koska ”ne edellyttävän joidenkin rakenteiden (esim. kvanttikenttäteorian mutkikkaan viitekehyksen ja suuren osa normaalista hiukkasfysiikasta) olevan olemassa jo ennen kosmoksen alkua, mikä edellyttäisi itsessään selitystä.” Jos halutaan kritisoida filosofista (toki kokemuksella perusteltavaa) oletusta, että asioita ei voi syntyä olemattomasta, ei voi vain korvata filosofista olemattomuuden määritelmää fysiikan kvanttityhjiöllä, koska kyse ei ole samasta asiasta – riippumatta siitä pidämmekö kosmologisia argumentteja uskottavina vai emme.

Lopuksi vielä muutama kommentti Stephen Meyerilta, jolta on hiljattain ilmestynyt erittäin merkittävä tieteen ja uskonnon välistä vuoropuhelua selittävä teos Return of the God Hypothesis (2021). Kirjansa luvuissa 17-18 tieteenfilosofi Meyer analysoi tarkasti Kraussin kirjan pääväitettä ja erityisesti sen taustalla olevaa Aleksander Vilenkin kehittämää teoriaa, jonka Krauss käytännössä popularisoi kirjallaan. Meyer kertoo olleensa pari vuotta aiemmin Dennis Pragerin radio-ohjelmassa. Prager tiivisti keskustelussa aiempaa radiohaastatteluaan Kraussin kanssa, jossa aiheena oli Kraussin uusin kirja. Kun Krauss selitti, miten universumi voi tulla tyhjyydestä, Prager hiillosti Kraussia pyrkiessään saamaan vastauksen siihen, miten tyhjästä voi koskaan syntyä yhtään mitään. Sen jälkeen, kun Krauss totesi haastattelijalle, että ”’tyhjyys’ tarkoittaa montaa eri asiaa ihmisille”, Prager kertoi luovuttaneensa asian suhteen. 

Meyer toteaa, että kun hän luki Kraussin kirjan ensimmäisen kerran, hän huomasi melko nopeasti, että Krauss käyttää leijonan osan tekstistään kuvailemaan sitä, miten universumin aineelliset partikkelit tulivat jo aiemmin olleesta energiarikkaasta kentästä jo olemassaolevasta avaruudesta. Vasta aivan kirjan lopussa Krauss pyrkii muutamalla sivulla vastaamaan itse kysymykseen eli siihen, miten universumi voisi tulla olemaan tyhjästä. Kirjansa luvussa 18 Meyer analysoikin tarkemmin niin Kraussin kuin Vilenkin teoriaa ja tulee siihen lopputulokseen, ettei se toimi kunnollisena teoriana universumin synnylle. Tässä muutama nosto, jonka Meyer tekee.

Ensimmäinen huomio liittyy luonnonlakeihin. Sekä Stephen Hawking että Krauss ovat painottaneet sitä, miten fysiikan lait pystyvät selittämään universumin olemassaolon. (Hawkingin väitettä on käsitelty tällä sivustolla aiemmin John Lennoxin kirjan pohjalta.) Kraussin mukaan ”jos periaatteeksi valitaan se, että kaikki mitä ei ole kielletty on sallittua, voimme olla varmoja siitä, että havaitsemistamme laeista olisi syntynyt jokin universumi” (s. 228). Näin ollen Hawking ja Krauss olettavat, että luonnonlait voivat selittää ja jopa aiheuttaa universumin olemassaolon! Tämä on kuitenkin Meyerin mukaan selvä kategoriavirhe.

Otetaan esimerkki biljardipalloista. Jos lyön biljardipalloa A ja se osuu palloon B, pallo B lähtee liikkeelle. Tässä tapauksessa liikemäärän säilymislaki kuvaa tarkasti pallojen käyttäytymistä. Liikemäärän säilymislaki ei voi kuitenkaan toimia syynä sille, miksi pallot lähtivät liikkeelle: lain tehtävä on pelkästään kuvata liikkumista. Samalla tavalla painovoima ei koskaan saa asioita aikaan, se ei ”luo” asioita tai saa niitä olemaan. Painovoimalaki vain kuvaa kappaleiden käytöstä, jotka ovat jo olemassa. Meyer syyttääkin Kraussia siitä, että hän sekaa nämä asiat toistuvasti kirjansa sivuilla, koska hän antaa olettaa, että laiella olisi luovia voimia (Meyer 2021, 370-71). Tästä Meyer jatkaa seuraavalla tavalla:

So, one might ask, couldn’t quantum cosmology include a law that spesifies some material antecedent event as the cause of the origin of the universe? Couldn’t the universal wave function and/or Wheeler-DeWitt equation, conceived as a proto-law of quantum gravity, spesify a material antecedent cause for the origin of matter, space, time, and energy? The answer is no. (Meyer 2021, 371.)

Toinen ongelma liittyy Kraussin ja muiden kuvaamiin matemaattisiin kaavoihin. Krauss ja kumppanit väittävät, että matemaattiset mallit voivat saada aikaan jotain. Aihetta käsittelevässä teknisessä artikkelissaan Vilenkin kysyykin, että onko asia niin, etteivät matemaattiset yhtälöt olekaan vain todellisuuden kuvauksia, vaan ne ovat oikeasti olemassa itenäisesti? Mutta jos avaruutta, aikaa ja materiaa ei ole vielä olemassa, mihin tauluun nämä matemaattiset yhtälöt sitten olisi kirjoitettu? Kuitenkin, jos matemaattiset yhtälöt tarvitsevat mielen olemassaolon, tarkoittaako tämä sitä, että Mieli oli olemassa jo ennen universumin alkua? (Näin siis Vilenkin itse!, ks. Meyer s. 373). Vilenkin ei ikävä kyllä koskaan vastaa omiin kysymyksiinsä, eikä Krauss käsittele asiaa kirjassaan lainkaan.

Sitten Meyer tekee oman siirtonsa. Hän toteaa, että meillä on tasan kaksi vaihtoehtoa ja molemmat niistä ovat hyvin ongelmallisia ateistiselle maailmankatsomukselle. Joko (a) matemaattiset yhtälöt, joihin Vilenkin ja Krauss turvautuvat selittääkseen universumin alun, ovat matemaattisia kuvauksia, jotka ovat olemassa pelkästään tutkijoiden omassa mielessä — josta seuraa se, että näillä yhtälöillä ei ole itsessään aikaansaavaa voimaa tai kykyä — tai (b)  sitten matemaattiset yhtälöt ovat olemassa itsenäisesti, meidän mielistämme irrallaan, omassa todellisuudessaan. Näin ollen vaihtoehtona on joko eräänlainen taikuus, jossa ihmisten mielessä oleva matematiikka luo universumin, tai me ajaudumme matemaattiseen platonismiin. Jos valitsemme jälkimmäisen vaihtoehdon, eli matemaattisen platonismin, meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko (i) matemaattiset yhtälöt ovat olemassa abstraktissa tuonpuoleisessa todellisuudessa tai (ii) ne ovat tuonpuoleisen Älykkyyden Mielessä. Näin ollen meillä on käsissämme kokonaista kolme vaihtoehtoa siitä, mikä on matemaattisten yhtälöiden ja materiaalisen universumin välinen suhde:

  1. Matemaattiset yhtälöt ovat olemassa vain tutkijoiden omassa mielessä ja silti ne jotenkin saavat aikaan universumin.
  2. Matemaattiset yhtälöt ovat abstrakteja ideoita, jotka ovat olemassa tuonpuoleisessa todellisuudessa itsekseen ja ne saavat aikaan universumin.
  3. Matemaattiset yhtälöt ovat olemassa tuonpuoleisessa ennaltaolleessaa Älykkäässä Mielessä.

Meyerin mukaan vaihtoehto 3 tekee eniten oikeutta todellisuudelle. Matematiikka auttaa meitä kuvaamaan universumin käytöstä, mutta meillä ei ole mitään kokemusta siitä, että matemaattiset yhtälöt voisivat koskaan saada aikaan jotain konkreettista. Toisin sanoen kokemuksemme osoittaa, että matematiikka itsessään ei saa aikaan mitään, muuten kuin siten, että älykkäät tutkijat laittavat sen konkreettiseen käytäntöön. Toisekseen, meillä ei ole kokemusta siitä, että matemaattiset yhtälöt voisivat jotenkin olla olemassa irrallaan mielestä. Näin ollen, 

[I]t seems a reasonable extrapolation from our uniform and repeated experience of ”relevantly similar entities” (human minds) and their causal powers to think that, if a realm of mathematical ideas and objects must preexist the universe, as quantum cosmology implies, then those ideas must have a transcendent mental source—they must reflect the contents of a preexisting mind. When Vilenkin himself tumbled to this realization, however briefly, he raised the possibility of a decidedly theistic interpretation of quantums cosmology. (Meyer 2021, 375.) 

Meyerin loppupäätelmänä toimii havainnollistava esimerkki: kvantti-kosmologit ovat verrattavissa leipureihin, jotka väittävät, että he leipoivat kakun ennen kuin heillä oli siihen edes vaadittavia aineksia, mutta kun he kuvaavat leipomisprosessiaan, he juksaavat kuulijoitaan puhumalla siitä ikään kuin heillä olisi ollut kaikki tarvittavat ainekset käytössään (s. 378). 

Johtopäätös

Durhamin yliopiston teologian professori Simon Oliverin mukaan Kraussin kirja on paraatiesimerkki siitä, miten kyseessä ei olekaan miten ”jotain tulee ei mistään”, vaan siitä ”miten jostakin tulee jotakin muuta” (sit. Ahlbäck 2017). Kuten edelläkuvatut lainaukset osoittavat, Kraussin projekti epäonnistuu. Kirjansa epilogissa hän kirjoittaa näin:

Olen tehnyt oman näkökantani selväksi: universumimme syntyminen tyhjyydestä näyttää tällä hetkellä älyllisesti kaikkein vakuuttavimmalta vaihtoehdolta. Voit tehdä omat päätelmäsi itse. (Krauss 2013, 238)

Itse seison edelleen aiemman päätelmäni takana siitä, että kukaan ei ole vielä kyennyt osoittamaan, että universumi olisi voinut itsekseen syntyä todellisesta tyhjyydestä, ei-mistään, ilman tuonpuoleista Luojaa. Kehotankin lukijaa tsekkaamaan jatkoksi Leibnizin kosmologinen argumentti, joka käsittelee tätä klassista kysymystä ”miksi on olemassa jotain sen sijaan, ettei olisi olemassa mitään?” 

Ks. lyhyt video Niko Tiaisen video aiheesta ”mitä tarkoitetaan ’ei-millään’?”

KIRJALLISUUS

Ahlbäck, Lars. 2017. ”Ex nihilo – miltä kristillinen luomisoppi näytti vuosisatoina ennen luonnontieteellistä vallankumousta tai valistusta? Areiopagi-sivusto.

Albert, David. 2012. ”On the Origin of Everything.

Craig, William Lane.

Durston, Kirk. 2016. ”A Simple Refutation of the “Universe from Nothing.

Kojonen, Rope. 2023. ”Tieteellistä uskontokritiikkiä vai ateistista apologiaa? Arvio Oskari Miettisen teoksesta Alkuräjähdyksistä uskomuksiin. Areiopagi-sivusto.

Krauss, Lawrence. 2013. Universumi tyhjyydestä. Miksi maailmassa on jotain tyhjyyden sijasta. Suom. Veli-Pekka Ketola. Helsinki: Basam Books.

Meyer, Stephen. 2021. Return of the God Hypothesis. Three Scientific Discoveries that Reveal the Mind Behind the Universe. New York: HarperOne.

Vainio, Olli-Pekka. 2017. ”Argumentti ja intuitio: Kalam-argumentin arviointia.” Teologinen aikakausikirja. Sivut 440-449.

Väisänen, Petri. 2015. ”Miksi on jotain? Areiopagi-sivusto.