Kirjoittanut Janne Saarela, heinäkuu 2026

Taivaallinen vedonlyönti

Jobin kirja alkaa kuvaamalla taivaallista kohtausta, mistä Job tai hänen ”ystävänsä” eivät saa koskaan tietää. Taivaassa tapahtuu vedonlyönti Jumalan ja mystisen Syyttäjän (kirj. ”Saatana”) välillä. Kun Jumala esittelee Syyttäjälle Jobin, joka rakastaa Jumalaa ja vihaa vääryyttä, Saatana haastaa Jumalan huomauttamalla, että ehkä Job toimii näin vain siksi, että hän on saanut Jumalalta niin paljon. Ehkä Job ei siis rakastakaan Jumalaa pyyteettömästi ja vilpittömästi, vaan ainoastaan Häneltä saatujen lahjojen ja rikkauksien vuoksi. Mutta jos Jumala ottaisi Jobilta pois kaiken antamansa hyvän, toteaa Syyttäjä, silloin Job näyttäisi Jumalalle keskisormea ja kiroaisi hänet alimpaan helvettiin. Jumala tarttuu vetoon, koska hän haluaa osoittaa, että maan päällä on todella ihmisiä, jotka rakastavat Jumalaa vilpittömästi — pyyteetöntä vanhurskautta on todella olemassa. Ja näin Job joutuu taivaallisen riidan keskiöön. Mitä tapahtuisi, jos Job menettäisi kaiken sen hyvän, mitä hän oli Jumalalta saanut, karjan, rikkaudet, perheen ja lopulta terveyden? 

Käy melko nopeasti ilmi, että Job ei todellisuudessa ole Jumalan lahjojen perässä. Ei: Job on todella sellainen Jumalan palvelija, joka ei rakasta Jumalaa vain siksi, että saisi Häneltä hyvää ja hän palvoo Jumalaa vaikka ei saisikaan mitään takaisin! Kun hänen vaimonsa käskee häntä (ironisesti Syyttäjän sanoja lainatakseen) kiroamaan Jumalan ja kuolemaan pois (2:9), Job vastaa vaimon puhuvan hulluja. ”Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha” vastaa Job (2:10). Näin Job osoittaa heti kättelyssä, että Jumala on oikeassa ja Syyttäjä on väärässä: maan päällä on todella ihmisiä, jotka rakastavat Jumalaa vilpittömästi, silloinkin, kun se maksaa. Kuten Luoto (2014, 40-41) toteaa, kirjassa Jumala haluaa uskolliseen Jobiin luottaen osoittaa Syyttäjän olevan väärässä väitteissään.

Kirjan edetessä käy kuitenkin ilmi, että Job ajautuu kuitenkin lopulta tunteissaan melkoiseen myllyyn. Asiaa ei auta lainkaan se, että paikalle ilmestyy kolme vanhaa ”ystävää”, jotka ovat varmoja siitä, että Job on tehnyt syntiä ja se on syy hänen kärsimykselleen (miesten iästä ks. 15:10; 32:4, 7). Katsokaamme nyt hieman tarkemmin millainen riita näiden ystävien välillä muodostuu. 

Ansioperiaatteen tarkastelua

Jobin kirjan lukemista auttaa valtavasti, kun sen sisältöä lähestyy alla olevan kolmion kautta (Walton & Longman 2015). Kolmio kuvaa kolmea erilaista lähtöpistettä:

• Kolmion huipulla on väite, jonka mukaan Jumala on oikeudenmukainen ja oikeamielinen, eikä Hänessä ole mitään vääryyttä.
• Kolmion vasemmassa alakulmassa on ansioperiaate-väite, jonka mukaan vanhurskas (automaattisesti) menestyy ja väärintekijä (automaattisesti) kärsii. Jos näin, Job kärsii välttämättä syntiensä vuoksi.
• Kolmion oikessa alakulmassa on Jobin oikeamielisyys; miten asioita sitten tulisikaan selittää, Job ei ole väärintekijä, eikä hän siten ole tehnyt syntiä. 

 

 

Lukijan on syytä laittaa heti merkille se, että kolmion oikea alakulma otetaan kirjoittajan näkökulmasta, kirjan kokonaisnarratiivissa, itsestäänselvyytenä. Kirja jopa alkaa toteamalla, että Job todella on ”kunnon mies, rehellinen ja jumalaapelkäävä, ja hän karttoi kaikkea pahaa” (1:1). Kirjoittajan itsensä lisäksi tämä on myös Jumalan näkemys Jobista, kuten jakeet 1:8 ja 2:3 osoittavat: Job on todella ”vilpitön, nuhteeton ja jumalaapelkäävä, eikä kukaan karta pahaa kuin hän”. Tämä on totuus. Mutta Jobin ystävät eivät kuitenkaan ole tätä mieltä.

Jobin kirjan pääosa koostuu kolmesta kierroksesta puheita. Jobin kolme ystävää — Elifas, Bildad ja Sofar — tulevat lohduttamaan kaiken menettänyttä miesparkaa. Oltuaan ensin viikon hiljaa (2:13), he alkavat lopultakin puhua. Kirjassa nämä miehet edustavat oman aikansa parasta muinaisen Lähi-idän ajattelua ja filosofiaa. Heitä yhdistää yksi tärkeä asia: he kaikki ankkuroivat näkemyksensä kolmion vasempaan alakulmaan eli ansioperiaatteeseen, ja koska Jumalan täytyy olla oikeudenmukainen, Jobin on täytynyt tehdä syntiä ja hänen tulisi tunnustaa ne. Ansioperiaate käy ilmi heti Elifasin ensimmäisestä puheesta:

Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus. Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut? Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt. (Job 4:6-8)

Myös Bildad osoittaa uskovansa sekä kolmion vasempaan alalaitaan että sen huippuun:

Antaisiko Jumala väärän tuomion, vääristäisikö Kaikkivaltias oikeutta? Ehkä poikasi tekivät syntiä Jumalaa vastaan ja hän antoi heille heidän rikkomustensa mukaan. (Job 8:3-4)

Koska Jobin ystävät ovat varmoja kolmion vasemman alakulman totuudesta (huomaa, että Elifas syyttää suoraan Jobia erinäisistä synneistä jakeissa 22:5-10), niin Jobin on välttämättä oltava syntinen (19:28; 36:17)! 

Mitä mieltä Job sitten on tästä kaikesta? Sen lisäksi, että kirjoittajan ja Jumalan mielipide paljastetaan heti kirjan alussa, Jobin omat puheet osoittavat selvästi, että hän lähestyy kaikkea kolmion oikeasta alakulmasta käsin: hän ei ole tehnyt syntiä, hän on syytön (ks. 6:24, 29, 30; 9:20, 21, 29; 10:7; 12:4; 13:18, 23; 23:10-12; 24:25; 27:4; 33:8-9; 34:5). Jakeet 27:5-6 tiivistävät tämän asian varsin hyvin: 

Ei! Ikinä en myönnä, että te olisitte oikeassa! Puolustan syyttömyyttäni vaikka kuolemaan saakka. Minä olen oikeassa. Siitä en luovu, en tingi. Omatuntoni ei minua syytä, ei mistään, mitä elämäni päivinä olen tehnyt.

On syytä panna merkille yksi asia: jos Job antaisi ystäviensä painostukselle periksi ja hän alkaisi tunnustaa olemattomia syntejään vain siksi, että saisi kaiken jälleen takaisin, Syyttäjä voittaisi vedon! Silloin nimittäin kävisi ilmi, että Job kaipaa ennenkaikkea siunauksia, mukavuuksia ja hän olisi valmis vääntämään luonteensa kieroon näiden asioiden saavuttamiseksi. Näin hän ei kuitenkaan tee. Hän säilyttää suoraselkäisyytensä sen katkeraan loppuun. 

Job on omasta asiastaan jopa niin varma, että hän on valmis kohtaamaan Jumalan kasvoista kasvoihin selvittääkseen asian (13:3, 14-15; 23:3-7). Eikä tässä vielä kaikki: Job on itse asiassa niin varma omasta syyttömyydestään ja kolmion vasemman alanurkan vireheellisyydestä, että hän on lopulta valmis jopa kyseenalaistamaan kolmion yläkärjen, Jumalan oikeudenmukaisuuden! 

Ettekö te näe, että Jumala on tehnyt väärin minua kohtaan? Hän viritti minulle verkkonsa. (Job 19:6)

Niin totta kuin Jumala, Kaikkivaltias, elää, hän, joka on kohdellut minua väärin ja katkeroittanut elämäni. (Job 27:2)

Punnitkoon Jumala minut lahjomattomalla vaa’alla [toisin kuin tähän asti], niin hän näkee, että olen viaton. (31:6)

Elihu: ”Sanotko sinä vanhurskasta Jumalaa väärintekijäksi?” (34:17, vrt. 32:2)

Tässä kohtaa Job menee kuitenkin liian pitkälle. Jumala itse kysyykin Jobilta kirjan loppupuolella ”Väitätkö sinä, että minä en tuomitse oikein? Syytätkö minua vääryydestä, jotta itse saisit olla oikeassa?” Job vaatii hyvin itsevarmasti Jumalan tapaamista, että asiat saisivat ratkaisun. Ja niinpä Jumala ilmestyy Jobille, yhtäkkiä, suuressa myrskypilvessä. Jobin itsevarmuus murenee melko nopeasti. 

Virtuaalimatka luomakuntaan

Jobin kirjan loppuosasta löytyy Raamatun yksi hienoimmista kuvauksista tämän luomakunnan toiminnasta. Luvuissa 38-41 Jumala vie Jobin eräänlaiselle virtuaalikierrokselle luomakuntaan ja vaatii Jobia ymmärtämään asioita edes vähäsen. Käy ilmi, että maailma on äärimmäisen monimutkainen kokonaisuus, eikä Job (eikä kukaan muukaan) ole siinä asemassa, että hän voisi arvioida Jumalan toimintaa. Hänen ymmärryksensä ei yksinkertaisesti riitä jakelemaan tuomioita Jumalalle. Kuten Aleksi Markkanen on hiljattain asian tiivistänyt:

Kyse ei näet ole oikeudenmukaisuudesta eikä voimasta, vaan viisaudesta, jota Jumala osoittaa pitämällä järjestystä yllä lukemattomilla elämänalueilla (luvut 28, 38-41). Hänen oikeiudenmukaisuutensa virtaa juuri hänen viisaudestaan, ja jos luotamme hänen viisauteensa, voimme luottaa lopulta hänen lopulliseen oikeudenmukaisuuteensakin. (Markkanen 2026, 136.)

Kirjan perimmäinen tarkoitus ei siis ole siinä, että Jumala sanoisi meille ”pidä turpasi kiinni: minä olen Jumala ja sinä et!”. Sen sijaan kirja yrittää tuoda meille viestiä, jonka mukaan Jumala sanoo ”Minä olen viisain ja voimakkain Olento, ja haluan, että sinä luotat minuun, vaikka et aina ymmärräkään mitä tapahtuu”. 

Job & Uusi testamentti

Jobin kirjassa on useita kohtia, joihin voisimme tarttua, kun mietimme kirjan yhteyttä Uuteen testamenttiin. Nostakaamme esiin kuitenkin vain yksi huomio. Viidennessä puheessaan Job alkaa käydä niin epätoivoiseksi, että hän alkaa toivoa, että taivaassa voisi olla joku, joka voisi toimia eräänlaisena välittäjänä ihmisen ja Jumalan välillä:

Kunpa olisikin joku, joka ratkaisisi ihmisen ja Jumalan välillä! Ratkaisi, niin kuin asiat ratkaistaan ihmisten kesken. (Job 17:21)

Job toivoo, että joku voisi toimia eräänlaisen välittäjän roolissa ihmisen ja Jumalan välillä. Ongelma on tietenkin siinä, että kuilu ihmisen ja Jumalan välillä on melkoisen suuri: kuka voisi olla tällainen välimies? Vaikka Job ei asiaa vielä nähnytkään, Uusi testamentti valaisee asiaa mielenkiintoisella tavalla: Jeesuksessa Jumala itse syntyy ihmiseksi ja sovittaa ihmiskunnan rikkomukset ristillä. Hänen sovituskuolemansa perusteella hän on se todellinen välimies ihmisen ja Jumalan välillä:

Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus. (1. Tim. 2:5)

Katso Bible Projection animoitu video Jobin kirjasta täältä.

Kirjallisuus

Luoto, Valtter. 2014. Job: kärsivä hurskas. Aikamedia.

Markkanen, Aleksi. 2026. ”Pahuuden ja kärsimyksen ongelmat.” Teoksessa Kosmos, Kirjoitukset ja Kristus: tutkimusmatka uskon rationaalisuuteen. Toim. J. J. Aleksi Markkanen & Janne Saarela. OPKO. Sivut 110-144.

Walton, John & Longman, Tremper. 2015. How to Read Job. IVP.